Niinhän tuo todellakin tekee.
Olen viettänyt tässä pari viikkoa melko mojovan pahoinvoinnin kourissa. Lenkkeily on jäänyt joiltakin päiviltä kokonaan pois, kun olen kaveerannut vain pytyn kanssa.
Paino on pahoinvoinnista huolimatta kuitenkin pysynyt samana...tai kenties pahoinvoinnin ansiosta, sillä olen kyllä syönyt kuin hevonen. Enkä pysty kyllä kehuskelemaan, että ruokavalio olisi yhtä terveellinen, kuin hevosella. Hirmu harvaa ruokaa tekee mieli ja niinhän siinä on käynyt, juusto on löytänyt tiensä jääkaappiin, leipääkin on raahautunut kotiin ihan kiitettävästi, kun mikään muu ei tunnu uppoavan. Appelsiini mehu tuntuu mulle joltain pelastavalta lääkitykseltä tai appelsiinimehua sekoitettuna piimään, niin vielä parempi.
Tekisi myös hirveästi mieli karkkia...karkkia joka ois käärittynä juustoon! Tai suklaata, jonka päälle ois sulatettu juustoa. Kyllähän tuo näin ilmaistuna, kuulostaa melko etovalta, mutta ei hemmetti, kun se himo iskee, niin tuntuu että kuolemahan se tulee, jos sitä ei nyt saa. No olen vielä elossa, vaikkei juustokarkkeja ole vielä näkynytkään.
Ensimmäinen finnikin ilmaantui tällä viikolla jo leukaan, lisää siis odotellessa.
Mitähän mä vielä osaisin kertoa ennen kuin on pakko rynnätä taas kunnioittamaan tätä pahoinvointia.
Niin olen ihan hermoraunio. En usko hetkeäkään, että olen raskaana, tai paremminkin, että vauvalla olisi kaikki kunnossa. Pelkään jo ihan kuollakseni ensi maanantain ultraa. Pelkään, että mitä jos sieltä paljastuu jotain kamalaa. Rypäleraskaus tai kohdunulkoinen raskaus? Mitä jos tämä onkin mennyt jo kesken tai mitä jos pienellä on jotain vialla?
Tiedän pitää vain rauhoittua ja lopettaa googlettelu ja panikointi kaikesta typerästä. Ne kuitenkin olisi vain asioita joille minä en voi nyt mitään. Siirrympä tästä nyt sitten takaisin pahoinvointi luolaani mököttämään, kun tuo esikko vielä nukkuu, niin kiltisti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti