Motivaatio, oi motivaatio! Missä olet motivaatio!? (BMI 25,3)

Synnytyksestä on siis selvitty. Imetys takkuaa ja neuvolasta vilautellaan luovutus korttia. Tuntuu pahalle, mutta kovapäisyyttäni en haluaisi vielä luovuttaa, kun tyttö saa riittävästi maitoa ja kasvaa sillä hyvin. Edellyttäen tietenkin, että pumppaan sen maidon.
Paino palautui yllättävän hyvin. Hirveitä määriä raskauskiloja ei jäänyt, muutamia senttejä tuli, mutta nekin ovat jo melkein karisseet sille samaiselle tasolle millä olin toisen raskauden alkaessa.
Olen jo muutaman viikon uhonnut pääni sisällä, että kohta aloitan laihduttamisen ja kohta aloitan. Olen suunnitellut jo ruokavaliot ja urheilusuunnitelmat. Mikähän minua nyt sitten estää aloittamasta tätä touhua taas? Joo myönnetään olen kyllä vielä aivan lasteni lumoissa. Siinä ne molemmat nyt ovat! Lihaa ja verta, voin katsoa heitä, nähdä hengityksen ja kuulen heidät. Minun perheeni on täysi. Sydämeni on pulollaan rakkautta, noita kolmea ihmistä kohtaan jotka täyttävät arkeni. Lapseni ja heidän isänsä. Poikani, tyttäreni ja mieheni. Voisimpa vain tuijottaa heitä ja hymyillä, olisipa minulla aikaa vain tuijottaa heitä ja hymyillä!
Tuosta saankin kätevän aasin sillan siihen suurimpaan tekosyyhyn miksi en ole jo juoksemassa koiran kanssa. Minulla ei ole aikaa. En tosin ole elänytkään missään ruusunpunaisessa maailmassa ja olettanut, että kun hankin lapset vuoden ikäerolla, minulle ilmaantuisi lainkaan omaa aikaa muutamaan vuoteen ilman, että sitä aikaa on suunnitelemalla suuniteltu. Heti kun saan hengähtää minä istahdan tähän, koneelle, television ääreen tai sitten ihan vain oikaisen jalkani mukavasti sohvalla kirja kädessä, lukaisen viisi minuuttia jotain päätöntä hömppä kirjaa ja juoksen samantien taas sen luo joka seuraavaksi eniten tarvitsee huomiotani.
Koko ajan tekee myös mieli leipoa jotain. Vehnäjauhoista tietenkin tai no mitkä tahansa vaaleat jauhot käy. Pullaa varsinkin tekee hirveästi mieli koko ajan. Rahkapullia.
Harkitsen, että laittaisin itseni ruotuun vasta ristiäisten jälkeen, mutta onko mitään järkeä antaa itsensä repsahtaa ja mässätä kaikkia niitä pahimpia herkkuja ja kompastuskiviään sinne ristiäisiin asti ja sitten alkaa järkyttävän kova taistelu normaali ruokavalioon pääsemiseksi? Nyt kuitenkin, jos leivon syön palan kaksi leivoksesta ja annan olla, jos haluan suklaata tai muuta herkkua, otan patukan en kokonaista levyä jne. Toiveenani olisi elää joskus sen tavoite painoindeksini kanssa normaalia elämää, niin etteivät herkut olisi kokonaan pannassa, mutta jos elämäni on tätä, että nyt mennään ja ajan kulumista lasketaan välillä herkusta herkkuun, niin aika pahalta näyttää. Yhdessä vaiheessa minulle oli jo hirvittävän hyvä ateriarytmi ja se tuotti parempaa kuin hyvää tulosta. En ajatellut koko ajan kaikkea sokerista ja pullamössöistä.
Pitäisi saada energiaa ryhdistäytyä, pitäisikö siis suosiolla odottaa, että tuo kuopus vanhenee kuukauden pari? Yrittää silleen pitää itseään löysässä hihnassa nyt tän laihduttamisen kanssa ja tavoitella vain maltillista painonpudotusta siihen asti, että saan rytmin täysin hallintaan ja saan tehtyä jotain ratkaisuja tämän imetyksen kanssa. Olisiko puol kiloa kahdessa viikossa hyvä? Jos se lähtis tasaisen tappavasti, niin eikö silloin voitaisi puhua myös ihan pysyvästä tuloksesta?
Äh alan olla jo sekava, pakko kai se on raahautua sänkyyn, kun sain tytönkin syötettyä ja esikoinen herää varmasti kohta itkemään kuumeessa.
Sitä ei varmasti ymmärrä ennen kuin on äiti, kuinka pahalle tuntuu, kun omalla lapsella on edes nuha. Kuinka noin pienelle selittää sitten, ettei oikeasti ole hätää ja että se menee kyllä hetkessä ohi, kunhan nyt ensin lepää vain tarpeeksi?

Rv 32+3

Eipä sitä näköjään ole kyllä ehtinyt kirjoittelemaan.
Muutettiin syksyllä omaan kotiin ja täällähän on nyt pitänyt sitten kiirettä mahaa kasvatellessa.
Odotan jo synnytystä malttamattomana, että pääsee tästä mahasta ja keskittymään sitten taas tuohon mun iänikuiseen laihdutus projektiin. Raskauden aikana paino on noussut tällä hetkellä 7 kiloa. Toivottavasti enempää ei edes tulisikaan, mutta pahoin pelkään, kun tätä aikaa tässä vielä on.
Tuo painon nousu on itelleni ollut nyt niin hankala asia. Esikoisessahan minulla ei paino noussut lainkaan ja nyt vähän jännitän mitenhän pääsen näistä raskauskiloista sitten eroon, kun tulee arjesta varmasti paljon rankempaa kahden vaippa ikäisen kanssa. Noh jospa imetys olisi minun kaveri ja viimeistään sitten, kun lopetan imetyksen alkaa sitten virallinen laihdutus, sillä en halua riskeerata imetyksen onnistumista omalla painon vahtaamisellani.
Mutta nyt pitää kyllä jo joutua leipomaan porkkanasämpylät, ovat saaneet kohoilla tuolla jo "yli"aikaa :D

Tuntuu kuin olisin raskaana. (rv 7+5)

Niinhän tuo todellakin tekee.
Olen viettänyt tässä pari viikkoa melko mojovan pahoinvoinnin kourissa. Lenkkeily on jäänyt joiltakin päiviltä kokonaan pois, kun olen kaveerannut vain pytyn kanssa.
Paino on pahoinvoinnista huolimatta kuitenkin pysynyt samana...tai kenties pahoinvoinnin ansiosta, sillä olen kyllä syönyt kuin hevonen. Enkä pysty kyllä kehuskelemaan, että ruokavalio olisi yhtä terveellinen, kuin hevosella. Hirmu harvaa ruokaa tekee mieli ja niinhän siinä on käynyt, juusto on löytänyt tiensä jääkaappiin, leipääkin on raahautunut kotiin ihan kiitettävästi, kun mikään muu ei tunnu uppoavan. Appelsiini mehu tuntuu mulle joltain pelastavalta lääkitykseltä tai appelsiinimehua sekoitettuna piimään, niin vielä parempi.
Tekisi myös hirveästi mieli karkkia...karkkia joka ois käärittynä juustoon! Tai suklaata, jonka päälle ois sulatettu juustoa. Kyllähän tuo näin ilmaistuna, kuulostaa melko etovalta, mutta ei hemmetti, kun se himo iskee, niin tuntuu että kuolemahan se tulee, jos sitä ei nyt saa. No olen vielä elossa, vaikkei juustokarkkeja ole vielä näkynytkään.
Ensimmäinen finnikin ilmaantui tällä viikolla jo leukaan, lisää siis odotellessa.
Mitähän mä vielä osaisin kertoa ennen kuin on pakko rynnätä taas kunnioittamaan tätä pahoinvointia.
Niin olen ihan hermoraunio. En usko hetkeäkään, että olen raskaana, tai paremminkin, että vauvalla olisi kaikki kunnossa. Pelkään jo ihan kuollakseni ensi maanantain ultraa. Pelkään, että mitä jos sieltä paljastuu jotain kamalaa. Rypäleraskaus tai kohdunulkoinen raskaus? Mitä jos tämä onkin mennyt jo kesken tai mitä jos pienellä on jotain vialla?
Tiedän pitää vain rauhoittua ja lopettaa googlettelu ja panikointi kaikesta typerästä. Ne kuitenkin olisi vain asioita joille minä en voi nyt mitään. Siirrympä tästä nyt sitten takaisin pahoinvointi luolaani mököttämään, kun tuo esikko vielä nukkuu, niin kiltisti.

Onnellisuus = perhe (BMI 24.8 normaali paino)

Laihdutukseni loppui viime perjantaina. Ei siksi, että luopuisin tavoitteistani, vaan homma on nyt tässä ainakin yhdeksän kuukautta jäissä, jos kaikki menee hyvin.
Kyllä olen raskaana. Tämä on aivan uskomatonta, en osaa sanoin edes kuvailla kuinka onnellinen olen. En olisi koskaan uskonut, että meillä mieheni kanssa tärppää näin nopeasti. Esikoista, kun tehtiin tosiaan se puoli vuotta! Tätä toista ehdittiin yrittää aktiivisen epäaktiivisesti vain kuukausi. Molemmat olemme haaveilleet kahdesta lapsesta mahdollisimman pienellä ikäerolla ja nyt näyttäisi siltä, että se olisi toteutumassa n. vuoden ikäerolla. Olemme aivan onnemme kukkuloilla. Meidän pieni perheemme on kohta täysin kasassa.

Jatkan kuitenkin tänne blogiin kirjoitteluani, uskoakseni kuitenkin tämä on viimeinen päivitys johon päivitän BMI:n, sillä en aio seurata sitä enään. Aion kuitenkin keskittyä terveelliseen ruokavalioon ja nyt tämän raskauden aikana aion myös liikkua, niin ettei kunto romahda ihan totaalisesti. Olen kuitenkin tehnyt kovaa työtä, että jaksaisin hölkätä 2 tuntia putkeen, enkä halua, että se romahtaa puoleen tuntiin raskausaikana tai sen alle. Hölkkäilyä aion tosiaan jatkaa, niin kauan kuin se tuntuu hyvältä. Viime raskaudessakin neuvolassa sanottiin, että kaikkea liikuntaa saa jatkaa normaalisti, niin kauan kuin se tuntuu hyvälle, eikä kasvava vatsa estä sitä. Ruokavalioon kiinnitän entistä enemmän huomiota, viimeraskaudessa kärsin raskausajan diabeteksestä ja luulempa, että se tulee eteen tässäkin, mutta aion pyrkiä elämään vieläkin tarkemmin kuin viimeksi. Viime raskaudessa painoni tippui alussa 12 kiloa rajun pahoinvoinnin takia, enkä saanut syötyä mitään noin kuukauteen. Nyt aion yrittää estää tuollaisen notkahduksen, enkä kyllä ole enään varma onko tuollainen painon lasku edes mahdollinen tällä BMI:llä. On jotenkin sellainen kutina, että tästä raskaudesta olisi kuitenkin tulossa täysin erilainen, tai sitten se on vain toiveajatteluani.
Vaahtokarkki, popcorn ja punaherukka himoni on palannut, vaahtokarkista en edes pidä normaalisti, mutta nyt mietin koko ajan vain miten haluaisin vain mättää ison pussin niitä ja poppareita. Vielä olen ainakin onnistunut hillitsemään sen himon ja tarkoitus olisi onnistuakin siinä ekat kolme kuukautta, sitten saatan palkita itseni jollain pienellä pussilla vaahtiksia ja houkutella mieheni katsomaan leffaa kanssani popcorni kulhon äärellä. Sen jälkeen on taas hyvä pitää turhasta herkuttelusta taukoa.

Alan merkkailla otsikkoon tästä lähtien sitten raskausviikot..tai heti kun olen saanut niihin varmistuksen muutaman viikon päästä, kun olen käynyt alkuraskauden ultrassa. Edellyttäen, että siellä on kaikki kunnossa ja pieni pysyy mukana.
Mun pääni on ihan pyörällä, kuinka voi olla mahdollista, että tämä kävi näin nopeasti ja helposti. Olen todellakin sekaisin onnesta ja samalla pelkään ihan kuollakseni miten kerron tästä äidilleni tai ylipäänsä kellekään. Kaikki pitävät minua ja miestäni varmaan hulluina, kun hankimme lapset tälläisella ikäerolla. Silti kaikesta huolimatta, tekisi mieli kiljua ja pomppia ja kailottaa tätä ihanuutta kaikille tutuille, ystäville ja perheelle. Jospa tämä turpa nyt pysyisi kiinni ainakin sinne raskausviikolle kolmetoista.

Tässä olen nyt sitten raskautumistani vain hehkutellut, kun voisi hehkutella muutakin, kuten esimerkiksi että ehdin sentään rikkomaan normaalinpainon rajapyykin! Tästä on todellakin hyvä jatkaa, yhdeksän kuukauden päästä. Olen ehkä maailman onnellisin nainen.

Hyvästi housut 44 tervetuloa 40...38!

Voi, että nyt on kyllä aivan pakko vähän hehkuttaa.
Tänään oli tarkoitus käydä ostamassa pikaisesti tuolle lapsukaiselle bodeja, kun alkaa toinen kasvaa taas vanhoista yli. Noh, kyseiseen vaatekauppaan piti mennä sitten hissillä ja hississä hiukan säpsähdin, siellä mua töllötteli joku ihan uppo-outo nuori nainen, jonka vaatteet olivat löysät rötkylät ja punottu mitä ihmeellisemmin pysymään päällä. Järkytys oli vielä suurempi, kun sain itseni uskomaan, että tuijottelin omaa peilikuvaani.
Lindexillä selailin sitten poikaselleni sarjan sopivia bodeja ja kun olin kassa jonoon iskeytymässä, näin mitä ihanimmat viininpunaiset housut. Otin normikokoani olevat ja numeron pienemmät ja ajattelin, että kaipa sitä voi sovittaa. Sovituskoppiin marssin jo valmiiksi hiukan ahdistuneena muistaen miten inhottavia kyseisen liikkeen housut yleensä ovat olleet, kun eivät istu ihan mitenkään vaikka olisivatkin sopineet. Ajattelin reteesti aloittaa pienemmistä housuista ja nehän vain sutkahtivat päälleni ja olivat vielä löysät! Äkkiä hakemaan kaksi seuraavaa kokoa. En voinut uskoa 38 jalkaani vetäessä, että ne todella mahtuvat ja eivätkä edes puristaneet mistään.
En olisi halunnut riisua housuja enään päältäni, kun olin jälleen päässyt käyttämään kolmosella alkavaa kokonumeroa. Uskomatonta, peilailin itseäni joka kulmalta ja pikaisen hihkumissoiton jälkeen miehelleni hän totesi, että saan hänen siunauksensa housujen ostoon. Nyt voi kyllä sanoa, että tässähän todella on tullut tuloksiakin jo saavutettua, vaikka viimeviikon laihtuminen oli melkoinen pettymys.
Mutta nyt tämä lähtee tekemään ruokaa ja leikkimään poikasen kanssa uusissa viininpunaisissa housuissaan.

Huonompi viikko vissiin. (BMI 25,2)

Olen lihonut viikon aikana 200g, eikä kyllä nyt ole mitään hajua miten se on mahdollista.
Olen liikkunut enemmän ja syönyt kevyemmin, kuin aikoihin. Okei ja keskiviikkona söin yhden suklaakakku palan, mutta eihän sellaisen nyt pitäisi vaikuttaa.
Saattaahan toki taas olla, että menkat vaikuttaa. Alkaa olla jo todella hermostunut olo vaikka raskaustesti näyttää negaa, mutta menkat kohta viikon myöhässä, tai ainakin verrattuna edelliseen kiertoon. Voihan toki olla sekin olla, ettei kierto ole löytänyt sitä omaa rytmiään synnytyksen jälkeen ja kun ei ole, kuin tuo yksi kierto vasta vertailukohteena, niin en nyt ihan vielä mitään järkyttävää stressiä kehtaa vetä. Tai ainakin yritän olla stressaamatta.
Heti kun menkat alkaa, niin sitten painokin yleensä jatkaa tippumista. Aina noin viikko ennen sitä riemua mulla on painolla tapana jumittaa teen mitä hyvänsä. Oli viimeviikolla yhtenä päivänä paino viimeviikon tulosta 200 g vähemmän (wohuu, miten hurja tulos I KNOW! ) ja sekin toi kyllä, niin hienon fiiliksen, että huh. Toki tulokset sais olla parempia, mutta yritän ajatella, että onhan tässä jo tosi hyvin lähtenyt.
Tunnustettakoon kyllä sekin, että taas tuli viime viikolla paastopelleiltyäkin pari päivää. Häpeän ja aion kyllä ottaa itseäni nyt niskasta kiinni, tiedän ettei se tee hyvää tälle mun jo onnistuneelle laihtumiselle. Ensin meinasin, etten olisi tunnustanut sitä edes tänne, mutta pitää kai minun nyt omassa päiväkirjassani pystyä olemaan rehellinen.

Olen yrittänyt nyt viimepäivinä myös päästä taas ajamisen makuun ja se taito todentotta näköjään pystyy unohtumaan! En varmaan vielä aikoihin uskalla lähteä yksin autolla ajelemaan, sillä tuntuu, että en saa autoa edes liikkeelle! Sammutan auton ihan joka ikisessä lähdössä (no okei on tuo nyt ehkä liioittelua, mutta sammuttelen autoa kuitenkin) ja ahdistaa ihan törkeästi kaikki perseessä ajajat! Ja yleensä nämä jotka ajavat ihan kiinni ovat vanhoja ihmisiä! Tosi kiva liikennevaloissa, jos on pitänyt pysähtyä ja joku papparainen on sitten kurvaillut ihan kiinni ja samantien, kun valo muuttuu keltaiseksi on papalla jo riikkari pohjassa. Siis mitä ihmettä?! Ja ihan parasta, että sitten, kun valo muuttuu vihreäksi ja ajan eteenpäin, niin sitten on jo kolme autoa ohittanut tämän papparaisen joka ajaa pariakymppiä vähemmän, kuin mitä liikennerajoitteet sallii. Miksi sitä riikkaria siis pitää siinä tapauksessa hakata sellaiselle kiireellä naama punaisena kiukusta?
Helpottipas tuollainen pieni avautuminen.

Laihdutukseen kuitenkin palatakseni, en tiedä olinko jo kirjoittanut tänne, mutta olen suunnitellut, että kun tavoite paino on saavutettu alan keskittyä kiinteytykseen ja muutenkin lihaskuntoon. Seuraisin sitten senttejä enkä enään painoa. Senttejä voisin tarkkailla parin viikon välein, kuten nytkin. Muita tavoitteita en ole vielä oikein päättänyt, mutta ensimmäisenä tavoitteena on saada vyötärö ainakin 75 senttiseksi. Saa tosin nähdä elääkö tuokin luku nyt sitten miten paljon siihen mennessä, kun olen saavuttanut tämän ensimmäisen BMI-tavoitteeni. Pitäisi varmaan vähän alkaa pohtia noita muitakin mittoja, millaiseksi haluaisin niitä muokata, että alkaisin nähdä paremmin, ettei tämä projekti ole todellakaan loppumassa muutaman kilon pudottamisen jälkeen, vaan sitten on saavutettu ensimmäinen välietappi.

Pikaisesti kuulumisia (BMI 25,1)

Josko sitä nyt vaikka ehtisi vähän kirjoittamaankin taas.
Painoni oli tänä aamuna koko laihdutusajan alinta lukemaa. Kiloja on nyt sitten takana jo 6,6, olen erittäin tyytyväinen lukemaan.
Laihtumisen suhteen kaikki menee siis hyvin. Ruokavaliota oon nyt pikkuhiljaa yrittänyt alkaa muuttamaan lähemmäs sitä ns. "normaalia", eli valmistan niitä ruokia mitä ennenkin ollaan mieheni kanssa syöty. Nyt vain yritetään ottaa oikean kokoisia annoksia ja enään emme ahda itseämme täyteen jotain ruokaa vaikka se olisi kuinka hyvää ja vaikka kuinka tuntuisi, että ehkä vielä tekis mieli ja vielä vähän mahtuis.
Riisi, peruna, pasta ja vaalea leipä tosin eivät ole vielä saaneet minkäänlaista mahdollisuutta paluuseen. En haluaisi koko loppuelämääni elää ilman noita. Välillä nimittäin huomaan miten hirveästi tekisi mieli tyyliin nuudelikeittoa, käydä syömässä kiinalaisessa tai sitten ihan vain poronkäristystä ja perunamuusia.
Kaikenlisäksi enhän minä noiden kokkailua voi kokonaan lopettaa, kun pitää niitä tulevaisuudessa varmasti pojalle tehdä. Siitä varmasti tulee kovaa hommaa, etten ahmi itseäni täyteen noita ja kävele sitten ympäriinsä ilmielävänä hiilaripommina!
Ja kyllä tiedän, ettei minun tarvitse noista kokonaan luopua, toki voin syödä noita joskus satunnaisesti, kunhan olen ensin ottanut muuten tämän painonhallinnan omakseni ja saan sen pysymään haluamissani lukemissa.

Täytyy kyllä nyt myös myöntää, että tuli sorruttua viimeviikolla paasto päivään. Join vain kahvia ja vihreää teetä. Yritin koko päivän kieltää itseltäni, että se on mikään paasto päivä, söisin heti kun ehdin. Ilta tuli ja lopulta yö, istuin edelleen sohvalla juomassa ilta teetäni, kun olin saanut laitettua pojan yöpuulle ja tajusin huiputtaneeni itseäni koko päivän. Siitä huolimatta, en halunnut syödä mitään ennen nukkumaan menoa. Menin tyhjin vatsoin sänkyyn ja aamulla herätessäni palvoin vaa'an lukemaa. Lupasin kuitenkin, että siitä päivästä tulee normaali, syön ja juon normaalisti, tai ainakin niin normaalisti kuin dietti antaa myöten. Seuraavana aamuna sitten paino oli 400 g korkeampi kuin edellisenä, vähän harmitti, mutta sainpas senkin kuitenkin normaalisti syömällä pois ja vielä 200 g päälle tähän punnitus päivään mennessä.

BMI:ni on nyt tällä hetkellä sitten 25,1, olen jo niin lähellä normaalia painoa, että tekisi mieli julistaa sitä ihan kaikille. Olen miettinyt että kelle minä voisin sitten edes ilmoittaa siitä, kun lopulta saan sen rikki? Olen vasta muuttanut toiselle puolen Suomea, täällä ei ole ketään tuttuja kenen kanssa voisin mennä kahville juhlistamaan asiaa. Mutta kaipa sitä vain soitan äidille ja hihkun riemusta, vaikka tiedänkin jo, että äiti alkaa sitten heti tentata, että enhän laihduta liikaa ja liian nopeasti. Hän on vieläkin huolissaan niistä edellisistä kerroista. Voisimpa sanoa, että luotan itseeni nyt tässä hommassa sata prosenttisesti. Voisipa se olla totta.
Aikahan sen sitten lopulta näyttää. En usko, että nyt olisi hirveästi mitään apua, jos vain uhoaisin tässä, että nyt se menee näin ja prikulleen niin, koska pelkään epäonnistumista. Tällä hetkellä pelkään vielä vaa'assa nousevia lukemia, entäpäs sitten kun saavutan tavoitteeni? Pelkäänkö nousua vai laskua?

Ajattelin, että alan merkata päivittäisen BMI:ni otsikko riviin, katsotaan, josko muokkailisin noihin vanhoihinkin päivityksiin ne tuohon.